Keittiö vaatii sähköä ja valoa

IMG_5180.jpg

Uuden keittiön suunnittelu vaatii tarkkaa paneutumista monenlaisiin yksityiskohtiin, että kokonaisuudesta tulisi täydellisen toimiva.

Kiinnitä huomiota keittiön  sähköihin ja valaistukseen

Keittiö on useassa kodissa se keskus, jossa kaikki viettävät aikaa. Viihtyisän ja toimivan kokonaisuuden aikaansaamiseksi keittiön sähköistys ja valaistus tulee harkita huolella etukäteen. Valaistuksen osuus keittiössä on huomattava, jotta keittiössä on valoa siellä missä sitä tarvitaan.

Runsaasti pistorasioita

Jokaisen keittiön suunnittelu lähtee perheen tavoista ja tarpeista. Keittiö saadaan varustettua toimivaksi kokonaisuudeksi ammattimaisen ja huolellisen sähkösuunnittelun avulla. Pistorasioiden paikat vaativat harkintaa ja niiden määrässä ei kannata pihistellä. Voi olla tilanteita, jolloin useampaa pistorasiaa tarvitsee vaikkapa samaan aikaan. Pistorasioiden paikat kannattaa valita myös niin, että myös tulevaisuudessa hankittaville isoille tai pienille kodinkoneille saa sähköä ilman hankalia jatkojohtovirityksiä. Leipojan on esim. hyvä miettiä missä tulee sähkövatkainta käyttämään, jotta sitä pystyy käyttämään halutussa paikassa eikä vain siellä missä pistorasia on, ja mihin vatkaimen johto riittää.

Sähköpisteiden sijainnit on siis hyvä suunnitella yhdessä muiden suunnitelmien kanssa.

_full+(13).jpg

Valoa kansalle

Sahrankatu-9.jpg

Keittiön valaistusasioihin olisi hyvä kiinnittää huomiota jo suunnitteluvaiheessa ja apua tähän tarjoaa pätevä valaistussuunnittelija. Keittiön valaistuksessa on ehdottoman tärkeää, että valo ei häikäise eikä heijastuksia synny. Hyvin toteutettu keittiön valaistus tukee sisustusratkaisuja ja lisää tilan viihtyisyyttä.

LED-tekniikka mahdollistaa upeat toteutukset

Keittiö on kodin tärkein työskentelytila ja siellä tarvitaan toimiva yleis- ja kohdevalaistus, joten laadukkaisiin valaisimiin kannattaa ehdottomasti panostaa. LED-valaisimilla keittiöön saa helposti muunneltavaa valoa esim. LED-nauhojen avulla. LED-valaisimet kuluttavat vähän energiaa ja ovat nykyään myös kohtuullisen hintaisia, puhumattakaan valotehosta. LED valaisimet eivät myöskään halogeenien tavoin kuumenna kaapistoja.

LED-tekniikka mahdollistaa mitä tyylikkäämpiä ja näppärämpiä ratkaisuja ja samalla vältetään pimeät nurkat. Valoa saa mm. kaapin ja vetolaatikon sisään, kaappien alapintoihin ja vaikkapa upottamalla valoa pöytälevyyn. Ledien käytöllä saavutetaan riittävä ja turvallinen työskentelyvalaistus, sekä saadaan tarvittaessa luotua tunnelmaa.

Värilämpötila harkintaan

Työskentelytilassa paras värilämpötila on 4000K. Luonnonvalkoinen valo on puhdasta valkoista väriä, joka ei sinerrä eikä kellerrä. Valonlähdettä valitessa olisikin hyvä pohtia onko värilämpötila sinun tarpeisiisi sopiva ja kuinka se sopii keittiöstä avautuvien muiden tilojen valaistukseen.

Himmentimellä voidaan keittiön valaistusta säätää tyylikkäästi ja helposti tarpeen mukaan. Työskennellessä valaistusta voi lisätä ja illanhämärässä valaistuksen voi himmentää tunnelma/taustavaloksi.

Previous
Previous

Casambilla terveelliseen valaistuksen ohjaukseen