sisustussuunnnittelu

KVS Oy:n vuosikatsaus

Vaikka elämme vuoden ehkä kiireisintä aikaa ja katse on vakaasti edessäpäin, on tärkeää katsoa myös mitä viimeisen vuoden aikana on tapahtunut. Vuosi 2016 on kaiken kaikkiaan ollut meillä erittäin hyvä ja vahvan nousujohteinen. Vuoteen on mahtunut paljon asioita, joita on syytä tallentaa myös historian kirjoihin.

Vuoden 2016 Seinäjoen superkesä tarjosi paljon kehuja ansainneet asuntomessut. KVS oli messuilla vahvasti esillä neljässä kohteessa. Jokainen niistä edusti täysin erilaista arkkitehtuuria ja niissä kaikissa saimme laittaa parastamme. Toteutimme kohteisiin valaistussuunnittelut, Talomat-automaatiot, valaisimet sekä led-tekniikat sekä kolmeen kohteeseen myös sähköurakoinnin ja yhteen kohteeseen sisustussuunnittelun. Messutalojen rakentaminen aloitettiin n. 1,5 vuotta ennen messujen aukeamista ja loppua kohden myös rakentamis- sekä asennustahti sen kuin vain kiihtyi.

Lopputulokseen voimme olla tyytyväisiä. Kaikissa alan lehdissä oli merkittävät määrät kuvia sekä juttuja juuri meidän suunnittelemista sekä toteuttamista kohteista. Voimme siis todeta, että meillä on paljon alalla annettavaa.                

Kasvua

KVS Oy on alun pitäen kantanut nimeä KVS Valaistussuunnittelu Oy. Vuosien mittaan tiimimme on laajentunut merkittävästi ottaen isompaa roolia sekä maakunnan, että koko Suomen mittakaavassa. Palvelutarjontamme on laajentunut sisustus- sekä sähkösuunnitteluun ja urakointiin ja syksyllä 2016 saimme Electrolux ilmalämpöpumppujen edustuksen ja samalla palvelumme kasvoi myös LVI- sekä kylmäainepuolelle.  KVS Oy kattaa hyvin koko uudis- ja saneerausrakentamisen osa-alueet. Palvelumme vahvuus on, että kaikki hoidetaan saman katon alta ja jolloin asiakkaan projekti kuluu alusta loppuun sujuvasti sekä lopputulos on aina laadukasta.

Vahvaa osaamista                                                 

Palvelukokonaisuudessa tärkeintä on hyvä organisointi.  Yrityksessämme jokaisella osa-alueella on oma ammattilainen. Olemme aloittaneet myös oman valaisinsuunnittelun ja keväällä 2017 olisi tavoitteena saada valmiiksi ensimmäisiä protoja. Haemme nyt myös merkittäviä yhteistyökumppaneita pitkäjänteiseen yhteistyöhön sekä palveluiden kehittämiseen. Tuomme tukkurina uusinta LED-tekniikkaa maahan. Tavoitteenamme on myös toimia tukkurina valaistusalalla sähköalan ammattilaisille sekä arkkitehdeille.

Sitoutuneisuutta

Arvostamme tiimissämme hyviä työntekijöitä. Arvostamme myös jokaista asiakastamme välittämättä siitä, onko avuntarve iso vai pieni. Sitoudumme työssämme siihen, että voimme antaa hyvän palvelukokonaisuuden jokaiselle asiakkaalle. Meillä on suuri palo tehdä tätä työtä. Haluamme antaa asiakkaillemme palasen arjen luksusta. Panostamme tähän jatkossakin merkittävästi.

Toivotamme kaikille erittäin hyvää joulua sekä valaisevaa uutta vuotta 2017!

KVS Oy:n toimitusjohtaja

Jukka Asp

Kuvia vuoden varrelta erilaisista toteutuksista

Esittelyssä Omatalo Armas, asuntomessukohde nro. 7

Asuntomessukohteeseen nro. 7, Omatalo Armas, yrityksemme sai toteuttaa sekä sisustus-, että valaistussuunnitelman. Armas on asiakkaan toiveiden mukaisesti suunniteltu 1,5-kerroksinen koti.

Asiakkaan haaveissa oli ennen kaikkea lämminhenkinen, kodikas koti. Omatalon Armas on talo, joka on toimiva lapsiperheelle ja on samaan aikaan viihtyisä. Keittiö, ruokailutila ja olohuone yhtenä tilana muodostavat kodin sydämen, joka mahdollistaa koko perheen ja vieraiden yhdessäolon samassa tilassa. Sisustuksen sävyissä on käytetty harmaata ja valkoista, mutta yksityiskohdissa nähdään myös mustaa ja vaaleanpunaista. Armas on lopputulokseltaan onnistunut yhdistelmä skandinaavisesta kotista, jossa on myös pieniä romanttisia elementtejä. Nämä tekevät kodista tunnelmallisen.

Alakerrassa on kirjastohuone, jonka sisustuksessa näkyy Provinssirockin historia tapetin kuvakollaasissa. Kirjastohuone toimii myös vierashuoneena. Talon isäntä on kokenut Provinssirock kävijä, takana hänellä on 23 kertaa ko. festareita! Provinssirockin henkeen yrityksemme toteutti huoneeseen talon isännän vanhoista Converse tennareista kattovalaisimen. Näissä tennareissa saattaa olla vielä ripaus Provinssin hiekkakentän pölyäkin. Nostakaa siis katseenne myös kattoon tässä kohteessa vieraillessanne. 

Ihastusta Armaksessa on herättänyt myös talon Harvian toimittama pikimusta sauna. Savusaunamainen tunnelma on hieno kontrasti täysin valkoiselle kylpyhuoneelle.

Messut ovat auki 7.8.2016 saakka. Tervetuloa vierailemaan Omatalo Armakseen.

Meidän valaistus- ja sähköurakointikohteimme ovat kohdenrot. 36, 41 ja 43. Näissä kohteissa muistakaa myös katsella ylöspäin. Meidän edustamamme VectaDesign -kangaskattoratkaisut ovat esillä näissä kodeissa. 

 

Photo by Jaakko Niemelä

Photo by Jaakko Niemelä

Photo by Jaakko Niemelä

Photo by Jaakko Niemelä

Photo by Jaakko Niemelä

Photo by Jaakko Niemelä

Photo by Jaakko Niemelä

Photo by Jaakko Niemelä

Photo by Jaakko Niemelä

Photo by Jaakko Niemelä

Photo by Jaakko Niemelä

Photo by Jaakko Niemelä

Photo by Jaakko Niemelä

Photo by Jaakko Niemelä